Tietoa, harjoittelua ja tiivistä yhteistyötä – Opinnoista työelämään

Aloitin taannoin opiskelut psykologian aineopintojen parissa. Aiemmista opinnoistani on useampi vuosi aikaa, mutta ero niiden ja nykyisen opiskelun välillä on merkittävä. On ollut mielenkiintoista huomata, että kurssien aiheisiin pääsee eri tavalla sisälle, kun omaa jo työkokemusta. Samaten asioiden oivaltaminen on mielekkäämpää, kun ne voi yhdistää konkreettisiin työelämän tilanteisiin.

Omana opiskeluaikana tuskailin paljon sen kanssa, että asiat jäivät hyvin teoreettiselle tasolle. Itse olin valmistumisen kynnyksellä aivan pihalla siitä, mihin opiskelemaani tietoa todella tarvitaan ja millaisiin tehtäviin voisin valmistumiseni jälkeen työllistyä. Samaa olen huomannut myös jutellessani työnhakijoiden ja tuttavieni kanssa.

TIETO EI LISÄÄ TUSKAA

Miten opinnot saataisiin vietyä lähemmäs työelämää ja sitä kautta lisättäisiin myös työntekijöiden valmiuksia? Varmasti yksi iso haaste on se, että varsinkin nuorten keskuudessa tieto työelämästä ja sen eri mahdollisuuksista on vähäistä. Omana opiskeluaikana meillä oli vain yksi kurssi, jossa valmistuneet sosiaalipsykologit kävivät kertomassa omasta työstään. Muuten painopiste oli teoriassa. Vaatii siis todella paljon omaa selvitystyötä, jotta pääsee selville eri mahdollisuuksista.

Opiskelijoille on saatettu kertoa yleisemmällä tasolla, että tällaisille ja tällaisille aloille voitte työllistyä, mutta sen enempää konkretiaa ei ole tarjolla. Itse sorruin ajattelemaan, että HR on kivaa ihmisten parissa työskentelyä ja heidän auttamistaan. On se toki sitäkin, mutta työhön sisältyy paljon myös omasta mielestäni ikävämpiä asioita, kuten työkykykeskusteluja, varoitusten antamista ja YT-neuvotteluja.

Rekrytointien osalta ajattelin myös, että sen kun valitaan paras ehdokas tarjolla olevista ja edetään selkeän rekrytointiprosessin mukaisesti. Varmasti monissa tehtävissä ja yrityksissä myös tämä on arkipäivää, mutta enenevissä määrin rekrytointi on hakijoiden kaivelemista, kriteerien madaltamista sekä etenemistä aikataulussa, jossa tekijä olisi pitänyt olla jo eilen. Niin ja sitten sitä myyntiäkin, joka oli opiskelijaminälleni aivan kamala ajatus.

En varmasti ole ainoa, joka on huomannut, että työelämään tultaessa odotukset eivät ole vastanneet todellisuutta ollenkaan. Mielestäni opinnoissa tarvittaisiin vahvempaa yhteistyötä yritysmaailman kanssa, jotta opiskelijoille voitaisiin kertoa rehellisiä ja autenttisia tarinoita siitä, mitä työelämä tietyllä alalla on ja millaisia mahdollisuuksia heillä ylipäätään on. Ja tässä nimenomaan konkreettisempia uratarinoita ja rehellistä kuvausta työn arjesta. Vastapainoksi koulu pystyy tarjoamaan yrityksille näkyvyyttä, verkostoa ja potentiaalista työvoimaa tulevaisuudelle ja näin se hyödyttäisi myös yrityksiä.

KOULUNPENKILTÄ JOHTAJAKSI

Toinen haaste työelämään siirtyessä on myös se, että vastavalmistuneilla ei ole realistisia käsityksiä siitä, minkä tason tehtäviin voin hakea tai millaista palkkaa voin pyytää. Nostan käden pystyyn virheen merkiksi ja myönnän, että luulin saavani parempaa palkkaa ja voivani hakea korkeamman tason tehtäviin. Työkokemukseni paljasti kuitenkin sen, että valitettavasti en ole pelkkien opintojen pohjalta enkä edes hienoisen työkokemuksen jälkeen asiantuntija, vaan minun on lähdettävä rakentamaan asiantuntijuuttani alemmalta tasolta. Niin ja se palkka ei ihan vastaa niitä ainejärjestöjen ja liittojen suosituksia.

Monella on varmasti hakusessa myös se, mitä reittiä pitkin sitten voisi päästä niihin asiantuntijatehtäviin. Pitääkö uraa suunnitella tietyllä tavalla tai onko olemassa vain yksi oikea reitti? Tässäkin kaivattaisiin varmasti lisää yhteistyötä työelämän ja oppilaitosten välillä. Esimerkiksi mentorointi voisi olla sellainen mahdollisuus, jota voisi entistä enemmän hyödyntää opiskelevien ja valmistuneiden välillä, jotta realistisempaa tietoa ja ajatusten vaihtoa olisi tarjolla työelämään siirryttäessä. Omalla aktiivisuudella voit hakea mentoria esimerkiksi Suomen Mentorit ry:n, Mentorisi-sivuston tai LinkedIn:n kautta.

HARJOITTELE, HARJOITTELE JA HARJOITTELE

Itse koin harjoittelun ehkäpä hyödyllisimpänä asiana omista opinnoistani. Siinä sain todella tärkeää ja hyvää kokemusta itseäni kiinnostavalta alalta sekä jalkaa oven väliin oikean työpaikan muodossa. Siksi minusta on hieman harmillista, että kaikilla opiskelualoilla harjoittelu ei ole pakollinen osa opintoja tai se on kestoltaan vain pari kuukautta. Siinä ajassa, kun tuskin pääsee vielä kovin vahvasti työhön kiinni. Lisäksi tietyillä suosituilla aloilla, kuten esimerkiksi HR:ssä tai markkinoinnissa voi olla haastavaa tai jopa mahdotonta saada työpaikkaa ilman harjoittelua.

Monesti keskustellaan harjoittelun palkallisuuden tai palkattomuuden puolesta. Moni on tuonut esille sen, että on epäreilua riistää harjoittelijaa työssä, jos tämä ei saa siitä palkkaa. Itse koen kuitenkin, että työkokemus voi olla luonteeltaan sen verran arvokasta, että sille ei voida aina edes rahallista hintaa antaa. Lisäksi harjoittelu on pakollinen osa opintoja ja sen tarkoituksena on enemmänkin mahdollistaa oikeassa työssä oppiminen, mikä tarkoittaa myös sitä, että yritys joutuu antamaan tukea enemmän kuin tavalliselle työntekijälle. Toki samalla on hyvä muistaa, että rajansa on silläkin, kuinka paljon tällöin voidaan vaatia tai antaa vastuuta.

Harjoitteluja saisi mielestäni olla useamman kerran opintojen aikana, jotta pääsisi tutustumaan erilaisiin työpaikkoihin ja samalla voisi luoda elintärkeitä verkostoja työelämään. Käytännön työkokemus vahvistaa ajatuksia siitä, mitkä tehtävät minulle sopivat ja mitkä eivät. Lisäksi sitä kautta voi saada itselleen itsevarmuutta sen osalta, että kyllähän minä oikeasti osaan ja opinnoistani on varmasti iso anti työelämälle.

KUKA VASTAA

En väitä, että pelkästään opinahjoilla on vastuunsa tässä nuorten odotusten ja työelämän realiteettien välisten ristiriitojen osalta. Moni yritys voisi varmastikin aktiivisemmin tehdä yhteistyötä oppilaitosten kanssa sekä tuoda myös omassa markkinoinnissaan ja viestinnässään esille uratarinoita ja kertomuksia siitä, mitä se työ heillä oikeasti on ja mitä se vaatii. Tämä olisi erittäin hyvää työnantajamielikuvan rakentamista, mitä kovin monessa paikassa ei vielä täysillä tehdä.

Yritysten rooli on myös siinä, että heidän tulee tarjota harjoittelupaikkoja ja huolehtia siitä, että harjoittelu ei ole vain kahvinkeittoa, vaan harjoittelija näkee realistisesti, mitä arki on ja, että opiskelija saa mahdollisimman paljon oppia irti. Olen kuullut liian monta kauhutarinaa siitä, kun työntekijä ei ole saanut kunnon perehdytystä ja harjoittelu on johtanut siihen, että hän ei joko päässyt tekemään mitään tai sitten oli vastuussa liian isosta kokonaisuudesta. Ei näin.

Yritysten ja oppilaitosten yhteistyön ja odotusten yhteensovittamisessa on varmasti paljon töitä, mutta uskon, että sillä olisi valtavasti positiivisia vaikutuksia. Nuoret voisivat kokea enemmän itsevarmuutta omasta osaamisestaan eikä tarvitsisi jatkuvasti miettiä, että mitähän minusta tulee. Toisaalta mahdollinen syrjäytyminen tai ajautuminen ihan vääriin tehtäviin voitaisiin välttää, kun polkua oppilaitoksista työelämään selkeytettäisiin ja tarjottaisiin erilaisia vaihtoehtoja. Lisäksi voitaisiin saada täytettyä mahdollista työvoimavajetta ja tehdä yrityksissä ehkä sellaisia tärkeitä asioita, joita muuten hektisessä arjessa ei ehditä.

Mikäli siis haluat maksimoida mahdollisuutesi työllistyä valmistumisen jälkeen, muista nämä:

1. Tutustu mahdollisiin tehtäviin ja mieti, mitä haluat oikeasti tehdä.
2. Hanki mentori tai juttele työelämässä jo olevien osaajien kanssa.
3. Suorita vähintään yksi harjoittelu jo opintojen aikana.
4. Verkostoidu mielenkiintoisten asiantuntijoiden tai yritysten kanssa.
5. Ole avoin mahdollisuuksille ja luota osaamiseesi.

-by Erica