Vuosi 2020 – Mitä jäi käteen?

Mietin pitkään, kirjoitanko tätä tekstiä, koska ainakin itselläni alkaa tulla jo korvista ulos jauhaminen koronasta ja viime vuoden poikkeuksellisuudesta. Ylipäätään vuoden vaihtuminen on aina ollut minulle haastavaa aikaa, koska pitäisi osata summata yhteen, mitä edellinen vuosi toi tullessaan ja olla valmiina aloittamaan uudestaan toinen toistaan kunnianhimoisempien tavoitteiden kanssa kohti seuraavaa vuotta.

Entä jos edellisenä vuonna ei tullut saavutettua mitään? Ei tullut hienoa uutta työpaikkaa tai uusia työtehtäviä. Ei häitä. Ei ensimmäistä omaa asuntoa. Ei 10 kilon painonpudotusta ja elämäntaparemontin myötä saavutettua elinvoimaista olotilaa. Mutta mitataanko näiden kautta vuoden onnistumista, onnellisuutta tai menestymistä elämässä?

Ei tietenkään. Mutta suorittajakeskeisen luonteeni ohella olen myös kaikki tai ei mitään -ajattelija, jonka mukaan ihan kiva ei riitä, vaan kaiken tulisi olla ylitsevuotavan hyvää tai menestynyttä. Viime vuoden aikana tuli tehtyä todella paljon ajatustyötä muun muassa näiden kahden harhaisen ajattelutavan muuttamiseksi ja siksi päätin todellakin kirjoittaa tämän tekstin.

Vuosi 2020 on onneksi historiaa ja nyt on mahdollisuus kääntää uusi sivu elämässä sopivasti unohtamalla ja oppimalla menneestä. Siispä kysymys kuuluukin mitä otan mukaan tälle vuodelle? Mitkä asiat sykähdyttivät ja saivat haluamaan jatkaa uudella polulla?

PYSÄYTTÄVÄ, JÄRISYTTÄVÄ, ODOTTAMATON ELÄMÄ

Viime vuosi toi monelle (minä mukaan lukien) tullessaan siinä hetkessä harmillisen, mutta todellisuudessa ah niin tarpeellisen pysähtymisen tunteen. Elämää ei voi ennustaa ja sitä on turha suunnitella liikaa ennakkoon, kun kaikki voi muuttua yhdessä yössä. Carpe diem. Ja niin edelleen.

Ajattelutapansa tuokin, mutta en ehkä vielä lähtisi heittämään hanskoja tiskiin, irtisanoutumaan työstä ja juhlimaan rahoja matkustelemalla tai törsäilemällä kalliisiin asioihin ihan vain, koska eihän sitä tiedä, missä sitä on puolen vuoden päästä. Suunnitelmallisuus ja rutiinit tuovat turvaa elämiseen ja niitä voi toteuttaa myös sen ennakoimattoman keskellä. Ne tuovat myös tietynlaista järjestystä epävarmuuden keskellä.

Opinkin, että omaa vahvuutta asioiden suunnittelussa ja aikataulutuksessa ei kannata heittää romukoppaan, vaan sen voi kääntää isommaksi vahvuudeksi haasteiden kohdalla. Toisaalta elämän odottamattomuus tuo rutiinien täyteiseen elämään aina niin tarpeellisen pysähtymisen. Olenko tyytyväinen elämääni tällaisena? Teenkö asioita, koska niin kuuluu tehdä vai koska oikeasti haluan?

Haluan napata viime vuodesta talteen tämän, että pysähdyn säännöllisesti oman elämäni äärelle ja pohdin sen merkityksellisyyttä ja sisältöä. Mikä on minulle tärkeää ja miten käytän aikani suhteessa siihen. Arvostanko perheen parissa vietettyä aikaa, mutta teen 12 tuntista työpäivää. Arvostanko terveellisiä elämäntapoja ja hyvää oloa, mutta vietän loput päivän tunnit sohvalla katsoen Netflixiä ja tilaten Woltin kautta pizzaa.

HÄDÄSSÄ YSTÄVÄ TUNNETAAN

Olen aina ollut vahva itsenäinen nainen, joka ei tarvitse ketään. Alkuperäinen sanontahan menee, että nainen, joka ei tarvitse miestä, mutta olen vienyt sen äärimmilleen, jolloin kaikesta tulee selvitä yksin. Jos pitää viedä vanhoja huonekaluja kierrätykseen, en pyydä apua vaan lähden viemään niitä kävellen parin kilometrin päähän. Jos joku sanoo minulle ikävästi, suljen sen sisälleni ja tuudittaudun ajatukseen, jossa juuri näin on hyvä eikä ole syytä vaivata muita pikku asioilla.

Viime vuonna tein sen virheen, että sitten avasin suuni ja sanoin, että nyt tarvitsen apua. En pystykään tekemään kolmen ihmisen työkuormaa, käymään salilla orjallisesti huonosti nukutun yön jälkeen enkä todellakaan saa kasattua yksin uutta Ikean sänkyä.

En kuollutkaan, vaan huomasin, että tämähän on oikeastaan aika kiva juttu. Kun kaikkea ei tarvitse tehdä itse, aikaa jää aika paljon mukavampiin asioihin, kuten uusien urheilulajien kokeilemiseen, päättömään vaelteluun ja kotikaupungin paikkojen ihasteluun. Eikä kukaan pitänyt minua heikkona tai jotenkin huonompana ihmisenä, kun en saanutkaan itse kannettua vanhaa sohvaa kierrätykseen.

Siispä ehdottomasti jatkoon menevä käytäntö tulee olemaan myös avun pyytäminen asioissa, oli kyseessä sitten liika työkuorma, murheet ihmissuhteissa tai taulun laittaminen seinälle. Aloitin viime vuonna myös terapian, joka tulee jatkumaan. Kliseisesti suosittelen sitä jokaiselle ihan jo sen takia, että missä muualla saa puhua itsestään kerran viikossa kokonaisen tunnin ajan jonkun kuunnellessa kiinnostuneesti.

MINUN NÄKÖINEN ELÄMÄ

Pohdin viime vuonna paljon (läheisten mielestä varmaan kyllästymiseen asti) millaista elämää haluaisin elää. Työ on minulle äärimmäisen tärkeä asia ja haluankin kehittää itseäni ammatillisessa mielessä ja päästä tekemään aidosti merkityksellistä työtä, jolla voin vaikuttaa ihmisten elämään.

Arvostan kuitenkin huomattavasti enemmän esimerkiksi aikaa läheisten kanssa, urheilua, palautumista sekä niitä hetkiä, kun saa maata kylpytakki päällä sohvalla syöden salmiakkia ja katsoen 50 kertaa Greyn anatomian tuotantokausia.

Elämääni on määritellyt aiemmin pelkästään työ. Olen valinnut harrastukseni sen mukaan, että voin käydä siellä ennen töiden alkua enkä ole voinut sitoutua mihinkään tiettyihin kellonaikoihin. En ole pitänyt lomaa, koska minun kuuluu olla töissä ja tienata rahaa. Mikään rahamäärä ei kuitenkaan korvaa sitä, että en pääse viettämään aikaa tärkeiden ihmisten kanssa tai uhraan hyvinvointini sillä, että en pääse liikkumaan tai lepäämään.

Siksipä ehkä tärkein oppi viime vuodelta on tämä palautumisen tärkeys sekä aidosti itselle mielekkään elämän eläminen. En tee uuden vuoden lupauksia, mutta jos tekisin, panostaisin varmasti lepoon sekä siihen, että menen kiinnostavia asioita kohti, oli se sitten tämä blogin kirjoittaminen, uusi ravintola tai ihan vaikkapa Puolangan pessimisti-ilta.

-by Erica