Jaoin jokunen aika sitten työnhakuvinkkejä täällä blogissani sekä LinkedIn:ssä. Tavoitteenani oli inspiroida ja jakaa osaamista. Sain kuitenkin negatiivissävytteistä palautetta, jossa vinkkini olivat huonoja ja työnhaku niin epäreilua, että ihan sama mitä siinä tekee. En kiistä, etteikö näinkin olisi, mutta hieman alkoi harmittaa, kun hyvää tarkoittava elekin tulkittiin vain kettuiluna työnhakijoita kohtaan.
Aloinkin miettimään, että rekrytoijan työhön liittyy aika paljon negatiivisia puolia ja sitä voisi pitää yhtenä epäkiitollisimmista ammateista. Halusinkin jakaa näitä ajatuksia teille, jotta näkisitte myös sitä näkökulmaa, että me (kaikki) rekrytoijat emme ole pahoja, vaan olemme ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. Teemme virheitä ja vääriä valintoja, mutta toisaalta myös omaamme tunteet ihan samalla tavalla kuin työnhakijatkin.
- Suurimman osan ajasta kerromme huonoja uutisia.
Pääsääntöisesti tehtävään haastatellaan useita henkilöitä, joista palkataan vain yksi. Tämä tarkoittaa sitä, että suurimmaksi osaksi pääsemme ilmoittamaan henkilöille, että valitettavasti valinta ei kohdistunut sinuun. Näin ollen iso osa työstä on pettymysten tuottamista henkilöille, jotka ovat ihan varmasti olleet innoissaan ja sitoutuneita prosessiin.
Samaten meidän tehtävänämme on usein kertoa myös rekrytoiville esihenkilöille, että valitettavasti sopivaa osaajaa ei löydy tai tämä on työllistynyt muualle. Tähän kun lisätään se, että he eivät näe meidän tekemäämme työmäärää eivätkä välttämättä ymmärrä työmarkkinatilannetta, voi heidän korvissaan kuulostaa erittäinkin pahalle, että sopivaa henkilöä ei nyt löytynyt. Olisiko pitänyt vain tehdä kovemmin hommia?
2. Teemme valtavasti työtä, mutta se ei välttämättä johda yhtään mihinkään.
Olen aiemminkin puhunut siitä, että ihmisten parissa työskenneltäessä kaikki ei ole omissa käsissä. Voi siis olla, että olen nähnyt hirveästi vaivaa ja tehnyt täydellisistä täydellisimmän suorahakulistan, kun rekrytoiva esihenkilö toteaa, että emme me nyt tarvitsekaan ketään. Tai kun useampi kandi on houkuteltu mukaan ja haastatteluja sovittu useampi kierros ja tiimi toteaa, että olisimme kuitenkin kaivanneet lisää projektinhallintaosaamista. Näin ollen kaikki tehty työ häviää kuin vesi hanhen selkään ja voit vain jatkaa pään hakkaamista seinään.
Toisaalta olet löytänyt aivan timanttisen ehdokkaan ja myös tiimi on innoissaan, mutta sitten ehdokas ilmoittaa, että ehti työllistyä muualle. Puhumattakaan sitten niistä ehdokkaista, jotka käyttivät rekrytointiprosessia vain nostaakseen palkkaansa tai parantaakseen työehtoja nykyisellä työnantajalla. Ja jälleen ollaan tilanteessa, jossa koko rumba alkaa alusta ja kiitos jää saamatta.
3. Työskentelemme kahden osapuolen välissä eikä kumpaakaan voi miellyttää.
Rekrytoijalla on periaatteessa kaksi asiakasta samanaikaisesti. Toisaalta tulee täyttää rekrytoivan tiimin odotukset toiveet, mutta samalla myös palvella ehdokkaita ja heidän odotuksiaan. Olisi hienoa antaa mahdollisuuksia myös niille ehdokkaille, jotka eivät täysin täytä kriteerejä, mutta tiimit haluavat yleensä sen täydellisen ehdokkaan. Lisäksi olisi hienoa auttaa ehdokkaita vahvemmin työnhaussa, mutta aika ei tähän riitä tähän.
Tiimeille haluaisimme taas esitellä juuri niitä ehdokkaita, joita he odottavat, mutta usein työmarkkinatilanne estää tämän ja täytyy tarjota kompromisseja. Tiimit eivät välttämättä aina ymmärrä, että olemme oikeasti tuoneet tarjolle kaiken mitä on ja jos jossain olisi parempia profiileja, esittelisimme ne kyllä. Pelaamme siis rekrytoinnissa peliä, jota emme vain voi koskaan voittaa.
4. Ammattitaitoamme kyseenalaistetaan jatkuvasti.
Pelkäsin jossain vaiheessa uraani ei kiitos -viestien lähettämistä, sillä vastaviesteissä tuli aina kommentteja siitä, miten minä en ymmärrä mistään mitään, en osaa lukea, en osaa rekrytoida ja kaiken huipuksi kohtelen ihmisiä epätasa-arvoisesti. Osa on vienyt tämän jopa niin pitkälle, että on ilmoittanut, että kuulen seuraavaksi heidän asianajajastaan ja sitten keskustelemme toiminnastani.
Näistä viesteistä ei tule kovin hyvää fiilistä, vaikka ymmärrän, että usein taustalla on se, että työnhakua on jatkunut jo kauemmin ja turhautumista tulee purkaa johonkin kohteeseen. Vaikka itse tietäisi tehneensä kaiken oikein, on vaikea luottaa täysin omaan osaamiseen, kun joka puolelta tulee viestejä siitä, että en osaa rekrytoida tai oikeastaan tehdä yhtään mitään.
5. Rekrytoijilla on huono maine.
Tämä ei varmaan 100 % pidä paikkaansa, mutta joissain yhteyksissä rekrytoijia pidetään mielivaltaisina henkilöinä, jotka voivat määrätä toisen ihmisen tulevaisuudesta. Ja yksikin pieni virhe voi menettää mahdollisuutesi ikuisiksi ajoiksi. Tässä päätöksenteossa ei tunneta minkäänlaista inhimillisyyttä, vaan halutaan suosia niitä yhteiskunnan hyväosaisia ja muutenkin elämässään hyvin menestyneitä. Niin ja alle 50-vuotiaita. Ja miehiä. Ja kantasuomalaisia. Mitä näitä epäkohtia nyt onkaan.
On toki totta, että rekrytointiin osallistuu henkilöitä, jotka käyttävät valtaansa väärin ja kohtelevat ihmisiä epäoikeudenmukaisesti. Mutta samaan aikaan ammattirekrytoijat ovat myös niitä, jotka vievät alaa eteenpäin ja tekevät työnsä aidosti hyvin. Olen työssäni tasan kerran ollut tekemässä lopullista päätöstä rekrytoitavasta henkilöstä ja muissa tapauksissa olen tarjonnut mahdollisuuksia ihan kaiken taustaisille henkilöille. Syytä etenemättömyyteen voi löytyä myös hakijasta esimerkiksi puutteellisesti kerrotusta osaamisesta tai siitä, että haussa oli mukana osaavampia henkilöitä.
6. Paskaa tulee jatkuvasti niskaan.
Kun sosiaaliseen mediaan kirjoittaa työnhausta, jakaa vinkkejä siihen tai kertoo rekrytoijien arjesta, aina löytyy joku, joka alkaa tylyttää, miten epäoikeudenmukaisesti ihmisiä kohdellaan työnhaussa. Aina tulee niitä, jotka haluavat niputtaa kaikki rekrytointia tekevät samaan kasaan ja tuomita alan yksittäisten kokemusten perusteella. On vain yksi pieni työnhakija suuressa maailmassa kohtaamassa pahoja yritysjättejä ja rekrytoijia.
Tuntuukin typerälle edes jakaa mitään, kun se tuntuu aina aiheuttavan pahaa mieltä ja herättävän vanhoja traumoja. Samaan aikaan haluan kuitenkin uskoa, että jos voin omalla työlläni auttaa edes yhtä ihmistä löytämään unelmiensa työpaikan tai helpottaa tiimejä omassa työssään yhden sopivan osaajan kautta, on työssäni järkeä. Aina löytyy niitä, jotka huutavat ja valittavat, mutta tärkeintä on, että itse uskoo omaan juttuunsa, on valmis kehittymään ja auttamaan muita.
P.S Ja onhan se rekrytointi näistä asioista huolimatta myös ihan kivaa ajoittain, en kai sitä muuten tekisikään
-by Erica
By Erica 