Miksi olen hyvä rekrytoija?

Olen työssäni rekrytoijana sekä päässyt hyödyntämään omia vahvuuksiani että huomannut, joidenkin ominaisuuksieni jopa hankaloittavan työn suorittamista tai ainakin aiheuttavan turhaa kuormitusta. Välillä sitä miettii, olisiko jossain paremmin itselle sopiva työ. Yleisesti olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ainakin tällä hetkellä olen oppinut tulemaan toimeen haasteideni kanssa ja selviytymään työstäni omalla tavalla.

Tein listauksen omista ominaisuuksistani, jotka ovat itselleni melko leimallisia tai hallitsevia ominaisuuksia. Kommentoin näitä myös rekrytoijan työn näkökulmasta, olenko kokenut nämä haitallisena vai työtä eteenpäin vievänä. Toivottavasti näistä löytyy joko samaistumispintaa, hauskaa viihdettä tai uutta tietoa rekrytoijan työstä kiinnostuneelle.

1. Organisointitaidot

Jos pitäisi nostaa esille yksi suurimmista vahvuuksistani, se olisi varmaan organisointitaidot. Minun on helppo hallita isojakin kokonaisuuksia ja niiden pieniä yksityiskohtia sekä olen luontaisesti se, joka vapaa-ajallakin suunnittelee ja järjestelee asioita. Rekrytoijan työssä tämä on ensiarvoisen tärkeää, kun samaan aikaan on se 10-15 rekrytointiprojektia ja päälle muut projektit, joiden sujumisesta pitää huolehtia ja varmistaa, että kaikki menee by the book.

2. Asioiden aikaan saaminen

Olen äärimmäisen tehokas ja nopea tekijä, joka useimmiten alittaa annetut deadlinet. Hyödyllinen ominaisuus tilanteissa, joissa aikaa on rajallisesti ja halutaan saada tuloksia. Erittäin haitallinen ominaisuus työelämässä, jossa to do -listaa ei ikinä saa valmiiksi ja keskeneräisyyttä on pakko sietää. Varsinkin uran alkupuolella kipuilin tämän kanssa paljonkin. Ja oikeastaan keskivaiheillakin, kun tuli tehtyä aivan liikaa töitä, kun oli vaan koukussa suorittamiseen ja asioiden saamiseen valmiiksi.

3 .Pessimismi

Minut hyvin tuntevat tietävät, että en ole se aurinkoinen persoona, joka uskoo, että jokaisesta pilvestä löytyy kultareunukset. Päinvastoin olen se tyyppi, joka odottaa aina pahinta ja on varautunut siihen vaihtoehtoon, että hommat leviävät täysin. Rekrytoinnissa tämä toimii, kun tilanteet muuttuvat ja elävät ja jossain kohtaa joko ehdokas vetäytyy tai tiimi muuttaa mieltään. Toki yleisen oman hyvän fiiliksen ja elämästä nauttimisen kannalta pessimismi ei vissiin ole kovin hyvä piirre…

4. Synnynnäinen inho smalltalkiin ja verkostoitumiseen

Ehdottomasti huono asia, koska työhön kuuluu niin paljon uusien ihmisten tapaamista ja erilaisissa tapahtumissa edustamista. Olen monesti miettinyt, olenko ihan väärällä alalla, kun sosiaaliset tilanteet eivät erityisemmin kiinnosta enkä saa niistä energiaa. Toisaalta olen oppinut elämään asian kanssa ja myös heittämään erittäin kankeaa smalltalkia tilanteissa, joissa se on pakollista. Samalla huomaan jatkuvasti löytäväni itseni tilanteista, joissa pitää verkostoitua ja olla esillä, kuten uusi rooli työpaikkani epävirallisena afterwork tapahtumien järjestäjänä.

5. Vikojen löytäminen ihan kaikesta

Mietin jossain vaiheessa, että voisin perustaa yrityksen, jossa minun roolini olisi löytää virheitä tai vikoja vaikkapa uudesta yritysideasta tai prosessista. Näin voitaisiin hyvin löytää ne korjaamisen arvoiset asiat ja kehittää. Jälleen hyödyllistä silloin, kun halutaan kehittää, mutta ei hyödyllistä, kun ei voi myöskään mistään nauttia eikä hyväksyä keskeneräisyyttä. Sain myös tiimiltäni palautetta, että mun kanssa työskentelystä ei tule tylsää, koska löydän aina jotain kehitettävää.

6. Itsekriittisyys

Suosikkikohde noiden vikojen löytämiseen katsoo tietenkin peilistä. Omaa suoritusta voi kritisoida ja tutkiskella ihan loputtomiin saakka ja jossain kohtaa sitä tunnistaa epäonnistuneensa ihan kaikessa. Yksi ”mutta”-kommentti loistopalautteessa vie pohjan koko touhulta. Äärimmäisen huono piirre, josta olen yrittänyt päästä eroon. Tie on pitkä, mutta välillä voin jo nauraa sille, kun ääni pään sisällä alkaa ruoskimaan.

7. Kyky omaksua uutta tietoa

Jotta ei menisi ihan itsensä haukkumiseksi tämä teksti, niin nostetaan väliin hyviäkin puolia. Olen äärimmäisen hyvä omaksumaan uutta tietoa. Löydän isoistakin tietomassoista olennaisen asian nopeasti ja kykenen liittämään sen osaksi aiempaa tietovarastoa. Rekrytoinnissa todella kriittinen taito, sillä jatkuvasti tulee uusia rooleja, joihin sopivia osaajia pitäisi osata löytää.

8. Ristiriitainen suhtautuminen sääntöjen noudattamiseen

Toisaalta pidän tärkeänä, että sääntöjä noudatetaan pilkun tarkasti, mutta toisaalta en halua olla kahlittuna mihinkään rajoituksiin. Tietyt rutiinit ja toimintatavat tuovat turvaa, mutta pahin painajainen olisi kai se, että mistään ei saisi poiketa tai keksiä omaa tapaa. Tämä koskee elämää yleisestikin, sillä en halua tehdä asioita niin kuin kaikki tekevät tai niin kuin pitäisi tehdä. Rekrytoinnissa tarvitaan molempia: on hyvä mennä prosessin mukaisesti, mutta samalla olla kriittinen sille, voitaisiinko asioita tehdä eri tavalla.

9. Kunnianhimoisuus

Minulle on tärkeää, että saavutan merkittäviä asioita omalla työurallani. Haluan edetä omassa työssäni, mutta samalla myös tehdä nimeä laajemmin. Minulle ei riitä, että asiat tehdään ihan kivasti, vaan haluan olla paras ja ylittää odotukset eri tilanteissa. Tämä menee vähän samaan kategoriaan asioiden saavuttamisen kanssa, sillä oikeasti pystyn saavuttamaan isojakin asioita, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa omat rajat. Rekrytoinnissa haluan saada mahdollisimman monta tarjousta maaliin ja toisaalta luotua parhaan mahdollisen hakijakokemuksen. Aina tämä ei onnistu, mutta jääpähän nälkää kehittyä.

10. Ihmisläheisyys

Vaikka en pidä uusiin ihmisiin tutustumista, olen ehdottomasti parhaimmillani muiden ihmisten kanssa. Rekrytointi on melko itsenäistä työtä, kun jokaisella on usein ne omat prosessinsa, mutta korvaamatonta on se, että pääsee jakamaan ikäviä kokemuksia tai juhlimaan onnistumisen hetkiä muiden kanssa. Tykkään työskennellä tiimissä ja olen aina valmis auttamaan muita, vaikka olisi miten tiukkaa tahansa. Vielä kun oppisi pyytämään apua ja hyödyntämään tiimin apua laajemminkin.

Miten sinun työssäsi sinun vahvuudet ja hallitsevat piirteet näyttäytyvät? Onko niistä enemmän haittaa vai hyötyä?

-by Erica

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: